Käyttämäsi selain on vanhentunut. Suosittelemme, että päivität selaimesi ensin uusimpaan mahdolliseen versioon.

Verkostovalmennusohjelma

Julkaistu 11.08.2015

KUMPPANUUS JA VERKOSTOITUMINEN YRITYSTEN JA ORGANISAATIOIDEN MENESTYSTEKIJÄNÄ

Tavoitteet, hyödyt

Kokonaiskuva verkostoajattelun, -teorian ja – käytäntöjen kehityksestä. Miten verkostoituminen hyödyttää omaa (liike-) toimintaa. Esimerkkien ja omaan organisaatioon sovelletun välityön avulla syntyy osanottajille verkostoitumissuunnitelma

Kenelle, kohderyhmä

Henkilöt, yritykset ja organisaatiot, jotka ovat kiinnostuneita verkostoitumisesta, näkevät siinä mahdollisuuden oman toiminnan, yrityksen tai yhteisön kannalta sekä haluavat kehittää verkostoitumistaan.

Toteutustapa ja aikataulu

Ohjelman vaatima ajankäyttö on 2 valmennuspäivää. Välitöiden arviointi a’ 2 h. 
Opitaan työtä tekemällä eli ideana on yhteisen koulutusjakson oppien soveltaminen kunkin arkeen yksinkertaisten työkalujen avulla. 

Välitehtävien ohjannasta sovitaan erikseen. Prosessissa käytetään Verkostokonsulttien kehittämiä menetelmiä ja työkaluja. 

Ohjelman toteutusaika 1-2 kuukautta riippuen osallistujien mahdollisuudesta välityön suorittamiseen

 

Tilaaminen

Ota yhteyttä

Mitä, sisältö

1. Valmennuspäivä:  Verkostoituminen ja verkoston luomisvaihe

  • miksi verkostoituminen kannattaa
  • verkostoitumisajattelun ja –teorian kehitys 
  • verkostoitumisprosessi
  • luomisvaiheen kriittiset menestystekijät
  • yhteisen hyödynkirkastaminen 
  • onnistunut kumppanivalinta
  • luottamus toiminnan kivijalkana
  • pelinsäännöt ja järjestelmät

Välityö
Verkostoituminen oman organisaation mahdollisuutena

  • itsearviointina olevien ja tulevien verkostosuhteiden 
    analysointi: nykyinen ja tuleva merkitys

  • apuvälineenä Verkostokonsultit pl Oy:n kehittämä kysymyslista

2. Valmennuspäivä: Verkostotyöpaja
Verkostoituminen oman organisaation menestystekijänä

  • välitehtävän purku

  • CASE: miten verkosto luotiin

  • kumppanuuksien merkitys ja rooli oman toiminnan täydentäjinä

  • kumppanuussuhteiden kehittäminen

Hyvä luottokelpoisuusHyvä luottokelpoisuus