SPP Palveluverkkojen kehitys

kohdentaa verkostoitumista erityisesti sote-sektorille

SPP Verkostokonsultit

käsittelee verkostoitumista laajasti yleisellä tasolla

SOTE-osuuskunta Suomi

on oma, osuuskuntamuotoinen kehitysyhtiö, jonka sivuille linkki vie

Ajankohtaista

Julkaistu 30.06.2014

Pirkanmaan sairaanhoitopiirissä on pilotoitu SPP Verkostokonsulttien palvelutuotteella päämiehen ja tärkeän teknologiatoimittajan välisen suhteen arviointi ja kehittäminen . Käytännössä tämä tarkoitti seuraavaa: Päämiehen kanssa valmistelluin arviointikysymyksin haastateltiin kummankin kumppanuusosapuolen johdon, välijohdon ja operatiivisen tason edustajat.
 
Arviointiraportti sisälsi nykytilan todennetut vahvuudet ja heikkoudet, keskeisiin kumppanuussuhteen osa-alueisiin liittyvät ja haastatteluissa esiin tuodut havainnot ja parannuskohteet sekä lopuksi arvioijien oman kokemuksen mukaiset kehityssuositukset kumppanuussuhteen lujittamiseksi. – Arvioinnin taustalla on SPP:n eri teorioista yhdistelemä ja kumppanuuteen kehittämiseen sovittama 5-portainen kypsyysmalli.”

 


Julkaistu 30.06.2014

Valtiokonttorin Valtion henkilöstöpalvelut -yksikkö HR-yhteyspäällikkö Juha-Petri Sieväsen vetämänä arvioi HR-koordinaattoriverkostosta kootun ryhmän kanssa alueellisten HR-koordinaattoriverkostojen nykytilaa. Ryhmä katsoi tarpeelliseksi selvittää verkostojen toiminnan tavoitteita tukevia toimintatapoja sekä jäsenten näkemyksiä laaja-alaisesti, ja toteuttaa toimintaa tukeva alueverkostojen kehittämisohjelma.


Julkaistu 04.04.2014

Verkostokonsultit ovat tiivistäneet pitkän kokemuksensa erilaisten verkostojen analysoinnista ja kehittämisestä uuteen työkaluun. Olemme yhdistäneet kilpailukyvyn kohottamisen, verkostoitumisen erityispiirteet sekä organisaatioiden laatuajattelun Verkoston Kuntokartoitus – työkaluun, jonka avulla voidaan nopeasti ja monipuolisesti kartoittaa verkoston tilanne ja kehitystarpeet. 


Julkaistu 24.01.2014

 
Millaiset pelisäännöt ja sopimukset kumppanuuksiin tarvitaan? Miten varmistetaan avoimuus ja oikeudenmukaisuus sekä oppiminen? – Näitä pohdimme päivän työpajassa, jossa kokonaisymmärryksen lisäksi teemme kehityssuunnitelmarungon omien kumppanuuksien kehittämiseksi.

 


Julkaistu 20.01.2014
  
SPP on hankkinut 11.10.2011 tehdyllä liiketoimintakaupalla Verkostokonsultit-pl Oy:n liiketoiminnan. Kaupalla SPP vahvistaa palveluverkkojen rakentamiseen ja kehittämiseen liittyvää osaamistaan erityisesti Verkostokonsulttien pitempiaikaiseen toimintaan liittyvien kokemusten ja asiakasreferenssien aukottomalla kytkeytymisellä SPP-tarjontaan. Verkostokonsulttien palvelutuotteet, kirjalliset materiaalit ja www-sivusto sisältyvät kauppaan.

 


ETSI SIVUILTA

SEURAA MEITÄ FACEBOOKISSA

LUE UUSIN BLOGI

Haluatko lisätietoja? Ota yhteyttä, 
kerromme mielellämme lisää!

PSM Consulting Oy 
Kielotie 56 a 2 c/o Petri Sipilä, 
01300 Vantaa 
p. 045 670 8810 (Petri Sipilä) 

 petri.sipila[at]spp-finland.fi

Yhteyslomake

(c)2022, Kaikki oikeudet pidätetään
Tämä verkkosivu voi käyttää evästeitä
Tämä verkkosivu voi käyttää evästeitä verkkosivujen toiminnan parantamiseksi. Voit estää evästeiden käytön oman selaimesi asetuksissa. Käyttäessäsi verkkosivujamme hyväksyt myös evästeiden käytön.
Evästeiden tiedot
Tämä verkkosivu voi käyttää evästeitä verkkosivujen toiminnan parantamiseksi. Voit estää evästeiden käytön oman selaimesi asetuksissa. Käyttäessäsi verkkosivujamme hyväksyt myös evästeiden käytön.
OK, ymmärrän