SPP Palveluverkkojen kehitys

kohdentaa verkostoitumista erityisesti sote-sektorille

SPP Verkostokonsultit

käsittelee verkostoitumista laajasti yleisellä tasolla

SOTE-osuuskunta Suomi

on oma, osuuskuntamuotoinen kehitysyhtiö, jonka sivuille linkki vie

Ajankohtaista

Tiistai, Maaliskuu 26, 2019, 15:47

Julkaistu 01.07.2014

Vuosina 2012 – 2014 SPP Verkostokonsulttien kouluttajat Upi Heinonen ja Hilkka Karvonen ohjasivat hoiva- ja matkailualan yrityksiä Mikkelin ammattikorkeakoulun Luontohoiva (Green Care) -hankkeessa kehittämään ja tuotteistamaan Green Care palvelujaan.

Projektissa oli mukana 15 yritystä, jotka saivat yhteisen koulutuksen lisäksi ohjausta yritysten yhteisissä työpajoissa, yrityskohtaisina tapaamisina sekä puhelin- ja sähköpostiohjauksena. Projektiaikana osa yrityksistä testasi kehittämäänsä tuotekonseptia ja osa myös käynnisti kokeilujen pohjalta uutta Green Care -toimintaansa.

Mukana projektissa oli 7 hoiva-yritystä ja 8 matkailualan yritystä. Luontohoivaprojektin kevätjuhlassa 10.6.2014 yrityksillä oli mahdollisuus esitellä kehittämiään palveluja. Projektin aikana voitiin testata ja muokata myös koulutusaineistojamme erityisesti sosiaali- ja terveysalan sekä matkailun Green Care -tuotteistukseen ja -hinnoitteluun soveltuvaksi. Käyttämämme toimintamalli on hyvin sovellettavissa myös vastaaviin muihin projekteihin.

 

Etusivu

Edellinen I Seuraava


ETSI SIVUILTA

SEURAA MEITÄ FACEBOOKISSA

LUE UUSIN BLOGI

Haluatko lisätietoja? Ota yhteyttä, 
kerromme mielellämme lisää!

PSM Consulting Oy 
Kielotie 56 a 2 c/o Petri Sipilä, 
01300 Vantaa 
p. 045 670 8810 (Petri Sipilä) 

 petri.sipila[at]spp-finland.fi

Yhteyslomake

(c)2022, Kaikki oikeudet pidätetään
Tämä verkkosivu voi käyttää evästeitä
Tämä verkkosivu voi käyttää evästeitä verkkosivujen toiminnan parantamiseksi. Voit estää evästeiden käytön oman selaimesi asetuksissa. Käyttäessäsi verkkosivujamme hyväksyt myös evästeiden käytön.
Evästeiden tiedot
Tämä verkkosivu voi käyttää evästeitä verkkosivujen toiminnan parantamiseksi. Voit estää evästeiden käytön oman selaimesi asetuksissa. Käyttäessäsi verkkosivujamme hyväksyt myös evästeiden käytön.
OK, ymmärrän