Esitämme usein jotain tai olemme tietyssä roolissa. Sosiaaliset tilanteet vaihtuvat ja määräävät, mikä ilmiasu kulloinkin valitaan. Saatamme olla joskus turhankin varuillamme ja pohdimme soveltuvia strategioita eri tilanteisiin ja ihmisten kohtaamisiin. Tällainen roolipeli voi olla rasittavaa ja turhaa energian haaskausta ja sen voisi paremminkin käyttää. Vaarallisella tiellä ollaan, jos pitkään jatkunut näyttely ja roolin ylläpitäminen tekee ihmisestä ”pelimiehen” – kyynisen hyväksikäyttäjän. Toiset nähdään välineinä ja ihmissuhteet muodostuvat bisnessuhteiksi. Silloin verkostokumppani on ystävä vain niin kauan kuin hänestä on hyötyä.
 
Perimmiltään olemme kuitenkin samanlaisia: ihmisiä, jotka syntyvät, elävät ja kuolevat—sama urakehitys kaikilla. Tämän tiedostamisen pitäisi synnyttää huikea yhteenkuuluvuuden tunne ja toisista vahvasti välittämisen ilmapiiri kautta maapallon

Tommy Hellsten on Ihminen Tavattavissa- ohjelmassaan syvällisellä tavalla luonut uutta tapaa olla aito ihminen ja kohdata myös toiset aidosti. Hän jopa puhuu ihmisen uudelleen keksimisestä ja työyhteisöjen rikastumisesta sitä kautta. Kuinka se toinen sitten kohdataan? Voi aloittaa vaikka kysymällä ”Mitä sinulle kuuluu”? Kuunnella vastaus ja reagoida siihen.

Jo Sokrates kehotti ”tuntemaan itsensä”. Mitä se tämän päivän verkostoitujan kohdalla tarkoittaa? Kuinka hyvin se onnistuu touhun ja kiireen keskellä?  Mitä useammassa verkostossa toimimme ja mitä enemmän meillä on jatkuvia – usein nopeita – kontakteja, sitä suurempi vaara on ”itsensä kadottamiseen” ja elämiseen yksiulotteisesti Marshall McLuhanin ilmaisua käyttääkseni.

Mahdollisuudet tuntea itsensä vaikuttavat sangen erilaisilta meidän aikanamme kuin antiikin Kreikassa. Harva meistä voi istua kuvaannollisesti setripuun katveessa, kuunnella hiljaisuutta, filosofoida samanhenkisten kanssa ja tutkailla omaa sisintään. Vai voiko? Tätäkin olisi hyvä silloin tällöin pysähtyä miettimään.

Aitouden jäljille johdattaa mm. Tony Dunderfelt, joka on suomalaisen nykypsykologian yksi tunnetuimpia edustajia. Hän erottaa ihmisen persoonallisuudessa viisi ulottuvuutta, jotka ovat rooli- minä, kulttuuri- minä, kasvatettu minä, temperamentti ja ydin- minä. Ydin- minä edustaa ”perusihmistä” ja rooli- minä siitä kauimpana olevaa ”ihmisen kuvaa”.Useimmat ihmisten kohtaamiset tapahtuvat joillakin muilla minä tasoilla kuin siellä missä pitäisi eli ydin- minän tasolla. Sen vuoksi todellisen vuorovaikutuksen ja toistensa ymmärtämisen aikaansaaminen on vaikeaa ja harvinaista. Ohi puhuminen on yleistä - toinen puhuu aidasta ja toinen aidan seipäästä.

Juice Leskinen on riimitellyt ”Kaksoiselämää” -laulussaan ”toiset on tuomittu kaksoiselämään…minä en saa joskus eletyksi tätä yhtäkään”. Tätä ainutkertaista taivalta ja kulkijan aitona säilymistä häiritseviä tekijöitä riittää kosolti. Todelliset tai luulotellut toisten odotukset ovat yksi pahimpia epäaitouden siemeniä. Mitä ulkoapäin ohjautuvampi ihminen on,sitä enemmän hän on hukassa ristiriitaisten ja tiuhaan vaihtuvien odotusten paineessa. Voi käydä niinkin pahasti, että kadottaa minuutensa täysin, eikä enää tiedä aamuisin peiliin katsoessaan kuka on.

 Kolumnin kirjoittaja Upi Heinonen, upi.heinonen (at) verkostokonsultit.fi