Kolmivuotinen EK:n vetämä v. 2008 käynnistynyt OIVALLUS- ennakointihanke tarkastelee oppivien verkostojen osaamistarpeita. Ennakoinnin kohteena on verkostomainen liiketoiminta ja sen heijastuminen oppimisen ja koulutuksen tulevaisuuteen. Toinen väliraportti on juuri ilmestynyt ja loppuraporttia valmistellaan. Ovat tutustumisen arvoisia dokumentteja. Hankkeen kotisivulla todetaan ” Verkostot ovat tiedon kanavia, joiden kautta yritys tai organisaatio pääsee käsiksi sen omaa osaamista täydentävään tietoon.
 
Verkostojen rakentaminen ja niiden todellinen hyödyntäminen on vähintäänkin haastavaa.” Oma kokemus vahvistaa edellisen toteamuksen. Luottamusta, avoimuutta ja verkoston kokonaisuudessaan kattavaa vuorovaikutusta ei aikaansaada hetkessä, vaan monesti se vaatii usean vuoden tietoisen yhdessä rakentamisen. Jotta ei kävisi niin, että ”joukossa tyhmyys tiivistyy”, vaan kukin verkoston jäsen saisi ja toisi henkistä lisäarvoa, tulee saavuttaa tietty kypsyys yhteistyöhön: itsekkyys kuriin ja kaverin auttaminen kunniaan. Jo lapsesta lähtien voi tätä oppia - futurologi Tarja Meristö on kiteyttänyt oppimisen ja koulutuksen tarkoituksen seuraavasti: valmentaa kaikista hyviä kansalaisia, kehittää yksilön yhteisötaitoja, auttaa ihmisiä elämään täysipainoista elämää ja vapauttaa ihmisessä hänessä jo oleva nerous. Kuulostaa ehkä liiankin hienolta ollakseen totta. Kuitenkin oikeilla konsteilla päästään uskoakseni jopa tuohon hänen peräänkuuluttamaansa ”nerouden vapauttamiseen”. Antiikin Kreikassa Sokrates piti luentoja Agoralla eli ns. vapaiden miesten torilla. Guru esitti hyviä kysymyksiä, joihin yhdessä haettiin vastauksia. Väittelyt veivät ajatuksia eteenpäin ja kaikki paikalla olleet varmasti jotenkin vaikuttuivat eli oppivat. Avoimia ja inspiroivia foorumeja tarvitaan myös tänä päivänä. Ne ovat verkoston ”korkeakouluja” ja hyvien käytäntöjen levittämispaikkoja. Työssä oppiminen on myös oiva keino osaamisen kartuttamiseen. Se jää valitettavasti joskus pelkäksi matraksi, jota toistellaan juhlapuheissa. Oppimista ei tapahdu, ellei sille ole raivattu tilaa – kiire ja pelkkä rutiinien toistaminen toimii päinvastaisesti tyhmistäen ja latistaen.

Ammatillisten tietojen ja taitojen kehittämisen lisäksi on tärkeää ihmisiksi- elämisen harjoittelu. Sitähän filosofiat opettavat. Tosin filosofi Eero Ojasen mukaan parhaiten tätä taitoa hän on oppinut mökin mummoilta. Kansainvälistyminen, monikulttuuriset ja – ammatilliset työyhteisöt ja vaikkapa maahanmuuttajiin myönteisesti suhtautuminen edellyttää kykyä asettua toisen asemaan ja ymmärtää erilaisuutta. Siis kykyä elää ihmisiksi ja antaa muiden elää. Kieli ja ajattelu eivät kehity ilman virikkeitä ulkomaailmasta. Tosin aikoinaan tuli kuuluisaksi oppineeksi Diogenes, joka kasvoi tynnyrissä. Ihmettelen mistä hän sai virikkeensä. Ilman yhteyttä tynnyrin ulkopuolelle vain oma pää oli hänellä lähteenä. Ja kuten tiedämme yhdessä päässä ei kaikki viisaus voi asustaa. Tarvitaan muiden vastaavia ruumiinosia, jotta syntyy uutta tietoa. Vuorovaikutus ja yhdessä tekeminen onkin oppimisen ja kehittymisen avainkysymys. Tätä kuvaamaan on Manuel Castells jopa kehittänyt uuden käsitteen ”ystävyystehokkuus”. Organisaatioiden maailmassa samaa tarkoittaa ”verkostoitumiskyvykkyys”. Molemmat ovat uusia osaamisalueita, joissa meillä yksilökeskeisen elämäntavan kyllästämillä kansalaisilla on haastetta kerrakseen. Kolumnin kirjoittaja Upi Heinonen, upi.heinonen (at) verkostokonsultit.fi