Useamman vuosikymmenen kokemukseen perustuen listaan tähän 7 ”kuolemansyntiä”. Ne eivät ole missään tietyssä järjestyksessä, vaan sitä mukaa kuin niitä mieleeni nousee, pistän paperille.
 
Oman hyödyn tavoittelu muiden kustannuksella on ensimmäinen mieleeni noussut asia. Tällainen asenne tuhoaa nopeasti yhteistyön edellytykset ja pahimmillaan saa aikaan kaikkien sodan kaikkia vastaan. Silloin ollaan jo pitkällä verkoston hajoamisen tiellä. Luonnollisesti verkostoista haetaan hyötyä, mutta sitä ei saa hakea itsekkäästi, vaan win-win- hengessä. 

Toisena kuolemansyntinä tulee tehottomuus ja sisäinen kumppaneiden työllistäminen milloin minkinlaisissa hankkeissa. Helposti rönsytään liian laajalle ja fokus hukkuu. Tehottomuus ilmenee myös siinä, että moni asia jää puolitiehen ja kustannuksia syntyy tulojen loistaessa poissaolollaan. Verkostoista löytyy useinkin paljon erilaista erikoisosaamista, joka syystä tai toisesta jää käyttämättä.

Näennäinen tai heikko sitoutuminen on kolmas asia syntisäkissä. Mikäli kovin moni verkoston jäsen lankeaa tähän, aiheuttaa se suurta ylikuormitusta niiden keskuudessa, jotka tekevät eivätkä vain puhu. Sisäisen viestinnän ja kohtaamisfoorumeiden tulisi varmistaa, että voidaan todentaa taakan riittävän tasainen jakautuminen.

Toiminta hiipuu helposti alkuinnostuksen jälkeen. Tärkeää olisi aikaansaada jatkuvasti edes pieniä onnistumisia ja konkreettisia tuloksia, etteivät jäsenet turhaudu ja pahimmillaan ”äänestä jaloillaan”. Jatkuva dynaaminen tekeminen ja kehitys vaatii verkoston johtamiselta paljon ja siihen on lähes täysipäiväisesti oltava mahdollisuus. Tiimityö ja kehitysryhmät ovat hyviä keinoja hiipumisen estämiseksi.

Joskus verkostojen toiminta ”leviää kuin Jokisen eväät”. Sorrutaan mammuttitautiin ja tartutaan liikaa eri mahdollisuuksiin ja ideoihin. Pää kylmänä ja verkostostrategia kirkkaana mielessä vältetään tämä kuolemansynti.

Myynnin ja markkinoinnin heikkous on monien verkostojen kompastuskivi. Ilman niitä on toiminta sisäänlämpiävää ja asemaa markkinoilla ja kohdeasiakkaiden mielissä ei saavuteta. Perusviisaus pätee tässäkin – ainoastaan asiakassuhteet elättävät, kaikki muu on periaatteessa kustannusta. Verkoston johtamisen ohella myös tämä työalue edellyttää lähes kokopäiväisyyttä.

Viimeisenä kuolemansyntinä tai puutteena toisin esille itse verkosto-osaamisen heikkouden. Ei tiedetä tai osata toimia kuten ”hyvä verkostokansalainen”. Luotetaan liikaa järjestelmiin, suunnitelmiin – managementiin – eikä ihmisasiat korostu tarpeeksi käytännön arjessa. Kannattaa muistaa koko verkostotoiminnan perusidea- sehän on Pirjo Ståhlea mukaillen sosiaalinen organisaatioinnovaatio.

Kolumnin kirjoittaja Upi Heinonen, upi.heinonen (at) verkostokonsultit.fi