Useissa valmennuksissa olen siteerannut parikymmentä vuotta vanhaa tutkimustulosta, joka on  edelleen pätevä: Kansainvälisten yritysten johtajilta kysyttiin ”kuvaa tilaa, kun olet päätöksiä tehdessäsi parhaimmillasi”. Vastaus kuului :”rento tarkkaavaisuus”.Yliyrittäminen ja apinan raivo ei tuo menestystä - ollaan koko ajan kipsissä tai kireinä, jolloin suorituskyky alenee oleellisesti.

Tämä pätee niin urheilussa kuin yritystoiminnassa ja niiden yhteistoiminnassa. Ylikunto ja yliyrittäminen vain haaskaa energiaa ja kuluttaa osaamispääomaa.Tärkeää on, kuinka luodaan edellytyksiä hyvälle suoritukselle.  Onko verkoston johtamistyö sitä vahvistavaa vai jarruttavaa? Onko verkostossa vallalla muskettisoturihenki- kaikki yhden ja yksi kaikkien puolesta? Vai puukotetaanko selkään ja eniten ääntä pitävät alisuorittajat palkitaan? Kukin voi omalta kohdaltaan tehdä arviota.
 
Keskusteluissa eri asiantuntijoiden ja käytännön kehittäjien kanssa työyhteisöjen ja verkostojen  menestystekijöistä on noussut neljä perustavaa laatua olevaa asiaa esille. Ne ovat: osaaminen, tiimityö, luovuus ja innostus. Mikään niistä ei yksin tai kaksin riitä ja kehitys onnahtelee, mikäli yksikin puuttuu. Kaikkia tarvitaan ja yhteisvaikutuksesta syntyy pitkäaikainen menestys. Kyse ei ole siis pikapyrähdyksestä.

Osaamisen sisältö ja taso ovat menestyksen avain. Sitä on päivitettävä jatkuvasti. Osaaminen voi olla liian kapea-alaista, vanhaa tai vääränlaista suhteessa verkoston  perustehtävään ja asiakastarpeisiin. Nykypäivän työtehtävissä tarvitaan perusammattiosaamisen ohella asiakas-, palvelu-, organisaatio-, ja sosiaalista  osaamista. Kehityskeskusteluissa tulee muodostaa näkemys, kuinka paljon niitä verkoston kunkin  jäsenen osalta edellytetään ja mitä ne konkreettisesti tarkoittavat. Jokaisella tulisi olla selkeä henkilökohtainen osaamisen kehittämisohjelma. Tiimityö on yhdessä tekemistä. Siis yhdessä – ei erikseen.

Parhaimmillaan se on enemmän kuin yksilöiden osaamisten ja ominaisuuksien summa. Yhteinen kokemuksen ja tiedon jakaminen sekä hyödyntäminen ovat arkipäivää joka hetki. Kauhuskenaario puolestaan on, että joukossa tyhmyys tiivistyy tai kaikki ovat samaa mieltä kuin verkoston johtaja tai äänekkäin ryhmän jäsen. Jees- jees- mentaliteetti  on tuhoisaa. Siellä, missä kaikki ajattelevat samoin, ei kukaan ajattele kovin paljon. On sallittava ja rohkaistava erilaisuutta. Arkipäivän luovuutta on ihmettely ja asioiden katsominen ”uusin tuorein silmin”. Näin myös tekeminen saa uutta ilmettä.

Luovuutta pahiten estää pakkotahtisuus, kiire ja vaihtelematon työ tai työympäristö.  Eräs tunnettu luovuusguru merkkaa viikoittain almanakkaansa ajat, jolloin hän ajattelee. Siinä siis todella lukee tunnin parin jaksoissa - ”ajattelen”. Lisäksi voisi merkata ajat, jolloin vain ”on”.  Luovuus voidaan myös tukahduttaa ja uudet äänet hiljentää, mikä on suuri vahinko ja erittäin lyhytnäköistä toimintaa. Eniten kokemukseni mukaan työyhteisöjen arkipäivästä puuttuu innostus. Pahimmillaan tekeminen on pakkopullaa. Töissä ollaan kyllä fyysisesti, mutta ajatukset ja sydän ovat muualla. Sen tärkeyden vuoksi käsittelin tätä nimenomaista asiaa helmikuun kolumnissani.

Kolumnin kirjoittaja Upi Heinonen, upi.heinonen (at) verkostokonsultit.fi